Myös autotallien kätköistä löytyvät museoikäiset ”papan helmet” käyvät vähiin. Vuonna 1989 Suomessa myytiin noin 177 000 ...
Jos hyvin käy, Kristian Bengtsin maatilalla Närpiössä on erikoinen näkymä kesällä: 1 500 kalkkunaa pääsee jälleen laitumelle.
Suvi Minkkinen onnistui loistavasti ja palautti Suomen pitkästä aikaa mitalikantaan ampumahiihdon MM-kisoissa. Minkkinen otti ...
Uuden sukupolven häjyistä kertova Häjyt 2 -elokuva saa ensi-iltansa ensi keskiviikkona 19.2. Moni muistaa vielä hyvin yli 25 ...
Pohjanmaan poliisilaitos selvittää Seinäjoella juhannusviikolla 2024 tapahtunutta kolaria, jossa henkilöauton kuljettaja ...
Saksan liittopresidentin Frank-Walter Steinmeierin mukaan Yhdysvaltain uudella hallinnolla on Euroopasta poikkeava ...
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden on tarkoitus antaa tänään tuomiot Seinäjoen viimekesäisestä ravintola-ammuskelusta.
IAEA:n edustajia on ollut paikalla Tshernobylissä lähes siitä saakka, kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyksensä ...
Jääkiekko, Suomi-sarja Virkiä vei voiton S-Kiekosta tuloksella 4-5. S-Kiekko ei päästänyt Virkiää helpolla vaan kampesi tasoihin kaksi kertaa. Sinetin upotti kahden tehopisteen iltaa viettänyt Janne ...
Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) kommentoi medialle Yhdysvaltojen pakan olevan tällä hetkellä sekaisin Münchenin turvallisuuskonferenssissa Saksassa. Yhdysvallat ei ole Valtosen mukaan valinnut ...
Ukraina on esitellyt yhdysvaltalaiselle osapuolelle sopimusluonnoksen siitä, miten Yhdysvallat saisi käyttöönsä luonnonvaroja vastasuorituksena maan tuen jatkumisesta Ukrainalle. Ukrainalaislähteen ...
Saksassa väkijoukkoon autolla ajamisesta epäillyn afganistanilaismiehen motiivi saattoi olla islamistinen, kertoo poliisi. Poliisin edustajan mukaan epäillyltä takavarikoiduista laitteista on löytynyt ...