On ikävää jo suuren työmäärän tehneelle taiteilijalle ja taidetta arvostavalle yleisölle, että kaunis, 7,2 metriä korkea ...
Vasemmistoliitto ilmoitti, ettei se tule puoltamaan jatkoaikaa laille. SDP kertoo ottavansa asiaan kantaa, kun mahdollinen ...
Tilintarkastajien näkemysten mukaan yritysten toiminnan jatkuvuuden vaarantumiseen vaikuttavat tyypillisimmin kolme virhettä: ...
Satonen lähtee lauantaina noin viikon mittaiselle matkalle Filippiineille ja Vietnamiin. Tarkoituksena on edistää ...
Maakaupat tehdään kolmessa vaiheessa. Ensimmäiseksi Kokemäen kaupunki myy yritykselle tontin, joka varattiin jo runsaat kolme ...
Rikokset: Rikosaallon keskelle joutuneet Tuulikylän asukkaat eivät jääneet toimettomiksi, vaan alkoivat tutkia ja jakaa ...
Pinja Pohjola oli koiransa kanssa lenkillä loppiaisena, kun hän huomasi susia pellolla. Sitten koira haukahti ja sudet ...
Suomen ja Viron välisen sähkönsiirtoyhteyden vikaantuminen heikentää sähkön riittävyyttä erittäin kylminä ja tuulettomina ...
Hallitus aikoo kieltää kunnilta niiden omistuksessa olevien vesihuoltolaitosten myynnin yksityisille tahoille kokonaan. Maa- ...
Uudenlaisiin pakettiautoihin olisi saanut valtiolta rahaa, mutta jostain syystä 1,7 miljoonaa euroa jäi käyttämättä.
Oman työkykynsä koki alentuneeksi kuitenkin peräti 35 prosenttia vastaajista. Vuonna 2023 luku oli 38 prosenttia.
Ulos tieltä ajanut pakettiauto löytyi Siikaisten Leväsjoentieltä torstaina kello 12.17. Kuljettajaa ei paikalla näkynyt.