Kymmenen vuotta omaishoitajana ja voimakas uupuminen. Mistään en saanut apuja, aivan yksin pitää pärjätä, tuli masennus ynnä ...
44-vuotias mies tuomittiin Orimattilan Virenojan seurantalon polttamisesta ja siihen liittyvästä entisen vaimonsa ...
Osake- ja rahastovälittäjä Nordnetin eilinen häiriö johtui ohjelmistokomponentin viasta, yhtiö kertoo verkkosivullaan.
Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen valikoidut kumppanit (37) käyttävät evästeitä ja käsittelevät henkilötietoja, kuten ...
Liettuan ulkoministerin Kestutis Budrysin mukaan Euroopan pitää olla juuri nyt aktiivinen ja tarjota omia vaihtoehtoja ...
Mikäli koira on ollut päivän yksin kotona ja syönyt sohvaa – ei korvausta. Seuraukset on kärsittävä itse silloin, kun esineen ...
Huumeiden yleistyminen näkyy jo alakouluikäisten keskuudessa. Alakouluikäisiä on tavattu myymässä ja välittämässä huumeita ...
Teknologiateollisuuden tilauskertymät kasvoivat loka-joulukuussa huomattavasti muutaman arvokkaan tilauksen vuoksi.
Elintarvikekonserni Fazer kasvatti viime vuonna vertailukelpoista liiketulostaan 14 prosenttia 76 miljoonaan euroon ja ...
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL jatkavat Teollisuusliiton ...
Puhelinmyynnin kaksi vuotta sitten voimaan tullutta lainsäädäntöä noudatetaan heikosti, selviää Kilpailu- ja ...
Kahden vuoden välein tehtävä Kuntaranking mittaa Suomen alueiden vetovoimaisuutta yritystoiminnan kannalta. Elina Nummelin, ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results